Viisumuistoja

Muistan missä olin neljätoista vuotta sitten, toukokuussa 2006, Lordin Euroviisuvoiton aikaan. Olin jossain päin Kouvolaa, RUK:n viestikomppanian maastoharjoituksessa huoltotehtävissä. Heräsin puolijoukkueteltan muhkuraiselta alustalta aamuyöllä ja vilkaisin puhelintani, joka oli yön aikana vastaanottanut kaksi tekstiviestiä. Toinen viesti oli tyttöystävältä ja toinen viikonloppuvapaata viettäneeltä jääkäritoverilta. ”Suomi voitti Euroviisut”, tiivistyi molempien viestien informaatio lyhykäisyydessään. Olihan se piristävä aamunavaus kolean kosteaan telttaan, kamiinakin oli yön aikana sammunut. Keväinen Kymenlaakso oli tuona sunnuntaiaamuna sateinen.

Leirielämä jatkui muistaakseni pitkälle seuraavaan viikkoon. Lordin kansanjuhlaan Helsingin Kauppatorille olisin seuraavana perjantaina ennättänyt mutta jätin nuo bileet väliin. Sadantuhannen ihmisen paljous ei tuolloin niin paljoa houkutellut. Riitti kun pääsin kotiin katsomaan Euroviisujen parhaat palat VHS -tallenteelta, Yle Areenaa ei vielä tuolloin ollut.

Kovin paljon en Euroviisuista ennen vuotta 2006 tiennyt, enkä kovin paljoa tuon jälkeenkään. Kyseinen laulukilpailu on varmasti monille yksi kevään kohokohdista, eräänlainen varhainen kesän aloitus. Itse tiedän että Abba voitti vuonna 1974. Tämä tieto on tullut vastaan joskus jossain, luultavasti useammankin kerran, ja jäänyt mieleeni. Mikäli muistan oikein, on Ruotsi saavuttanut Abban voiton lisäksi kyseisessä laulukilpailussa menestystä enemmänkin. Irlanti on tainnut koetella maansa yleisradion budjettia useammalla peräkkäisellä voitolla. Tiedän että Suomi ei ole koskaan voittanut ennen vuotta 2006, eikä tuon jälkeen. Suomea laulukilpailussa edustaneista esiintyjistä osaan äkkiseltään nimetä kaksi, siis Lordin lisäksi. Vesa-Matti Loiri oli lavalla huilun kanssa muutama vuosikymmen sitten ja Jari Sillanpää joskus myöhemmin, tietääkseni ilman huilua.

Myös seuraavan vuoden, 2007, laulukilpailut ovat jääneet mieleeni, ainakin paremmin kuin monet muut. Ne pidettiin Hartwall Arenalla, Helsingissä. Voittajaa en muista. Suomea edusti tuona vuonna Idols -voittaja Hanna Pakarinen, joka ei menestynyt mainittavasti. Tämän tiedon tarkistin netistä. En ollut katsomossa paikanpäällä, en myöskään kotona television ääressä.

Hyvin on tuostakin viisuviikonlopusta mieleeni jäänyt se missä olin itse. Viikonloppuyöni menivät tuohon aikaan usein työn merkeissä, taksamittarilla varustetussa Volvossa nahkaverhoiltujen ratin ja penkin välissä. Yhden kyytikeikan hain tuona kevätiltana Hartwall Arenalta. Taksin jousille nousi neljä venäläistä viisuturistia. En muista mistä kansalaisuus kävi ilmi, kenties heillä oli maansa lippu mukana tai saattoivat jopa itse mainita asiasta.

Venäjän sen vuotista viisumenestystä ei matkalla Helsingin keskustaan puitu, kuten ei Suomenkaan. Muistan että jossain Töölön jääkiekkohallin kohdalla sivuuttiin aiemmin päivällä Moskovassa pelattua jääkiekon MM-kisojen välieräpeliä. Suomi oli passittanut kotikisoissaan pelanneen punakoneen Mikko Koivun jatkoaikamaalilla pronssiotteluun. Suuria tunteita ei tappio kiekkokaukalossa tuntunut aiheuttaneen. Leijonat saivat kyllä tunnustusta hyvästä pelistä.

Edellisen vuoden Euroviisuvoittaja Lordi oli perinteiseen tapaan avannut myös Helsingin viisut. Hieman ennen Lasipalatsia, kysyin matkustajilta: ”How was Lordi today?” Tunnelma autossa sähköistyi välittömästi. ”LORDI!!Oh, He’s the best”, tuli useammasta suusta yhtä aikaa. Sellainen vaikutelma jäi, että oman maan Euroviisu- tai jääkiekkomenestyksellä ei tuolle matkaseurueelle isoa merkitystä ollut. Liikkeellä oltiin enemmänkin suomalaisen hirviöbändin vuoksi.