Monilla meistä lienee kykyjä, jotka eivät ole jokapäiväisessä käytössä. Tällaisia piileviä salaisia taitoja ei usein normaaliarjessa tarvitse, joten sellaisten olemassaoloa ei välttämättä edes muista, vaikka niiden parissa on aikoinaan saattanut kulua kesämökin takkahuoneessa sadepäivä toisensa jälkeen.
Otan muutaman esimerkin: yksi nostaa ja sekoittaa korttipakan näppärästi ja varmasti käyttäen vain toista kättään, toinen puhaltaa purkkapallon appelsiinin kokoiseksi ennen kuin se poksahtaa ja joku pelaa Nintendolla Super Mario Bros ykkösen läpi silmät kiinni.
Omalla kohdallani yksi tällainen taito on jonglööraus -yllättävän vaikea sana- kolmella pallolla. Muutakin periaatteessa epäolennaista osaamista varmasti löytyy, mutta keskityn tässä tekstissä pallojen heittelyyn.
Vuosia sitten rippileirillä oli yhtenä iltana ohjelmassa jonglöörausta. Paikalle saapunut alan ammattilainen opetti meille leiriläisille perusteet kolmen pallon heittelystä. Opetustuokio oli lyhyt, eikä sirkustaiteilijaksi muututa yhdessä kesäillassa. Ainakaan itse en muuttunut, enkä alasta tuon jälkeenkään haaveillut. Joku tuossa sai minut kuitenkin innostumaan. Perustekniikka pallojen heittelyssä oli melko yksinkertainen ja perustukset omalle ”kotijonglööraukselle” syntyivät tuolloin.
Kesä kääntyi syksyksi ja omatoiminen harjoittelu jatkui kotona, tennispalloilla. Sellaiset sattuivat talosta löytymään ja ne passasivat tähän tarkoitukseen hyvin. Tennis ei kuulunut omiin harrastuksiini, eikä perheessäni kenenkään muunkaan.
Ensin harjoittelu alkoi yhdellä pallolla. Piti ottaa tuntumaa pallon fyysisiin ominaisuuksiin ja opetella oikea lentorata. Pallon tulee lentää kaaren muotoinen matka kädestä toiseen. Tämä oli tärkeää hallita sekä oikealla että vasemmalla kädellä. Hartiat rentoina, katse pallossa ja toistoa toisensa perään.
Yhden pallon hallinta oli melko helppoa. Niin oli itse asiassa myös kahden pallon, ainakin teoriassa. Tärkeintä oli muistaa, ettei heitä molempia palloja ilmaan yhtä aikaa. Toisen pallon kuuluu lähteä lentoradalleen siinä vaiheessa, kun ensimmäinen pallo alkaa tippua alaspäin.
Kun kaksi palloa pysyi riittävällä varmuudella hyppysissä, oli kolmannen pallon lisääminen kyytiin periaatteessa melko yksinkertaista. Homma jatkui samalla kaavalla, kuin kahdellakin pallolla, ikään kuin itseään toistaen. Käsiä kun oli käytössä kaksi, niin riitti että yksi palloista oli koko ajan ilmassa. Helppoa, vaikkakin huomattavasti helpommin sanottuna kuin käytännössä suoritettuna, myönnetään.
Aikaa opetteluun kului paljon, luultavasti kymmeniä tunteja. Varmasti tuon ajan olisin voinut käyttää moneen muuhunkin, jopa hyödyllisempään, mutta myös turhempaan. Kolmen pallon heittely meni kuitenkin niin hyvin selkärankaani, että homma onnistuu yhä edelleen. Välissä on ollut jopa vuosia, ettei palloihin ole jonglöörausmielessä koskettu. Vakuudeksi sanoilleni varmistin asian hetki sitten, pallot pysyivät edelleen melko hyvin komennossani.
Lopuksi mieleeni muistui yksi tapaus hurjimmilta teinikapinavuosiltani. Nappasin jääkaapista kolme raakaa kananmunaa, ja jostain syystä piti kokeilla miten heittely niillä onnistuisi. Yhden kierroksen testasin hengitystäni pidätellen, siten että jokainen kananmuna vaihtoi kerran kädestä toiseen. Yksikään ei mennyt rikki, vaikka vähän syke nousikin. Mutta se oli vain se yksi kerta. Tuon jälkeen olen käyttäytynyt fiksummin, tai ainakin yrittänyt.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 