Lomapäivä. Ei suunnitelmia. Viimeiset pari tuntia on kulunut takapihan terassilla kesäpäivää ihmetellen ja viljelylaatikossa valtoimenaan rehottavia retiisinvarsia tarkkaillen. Maskun kesäalesta pari vuotta sitten ostettu polyrottinkinen puutarhatuoli on juuri nyt parasta mitä kesäkuinen iltapäivä voi tarjota.
Otan kulauksen sormenjälkien kyllästämästä juomalasista ja lasken sen tuolin vieressä pöydän roolia toimittavalle nurin päin asetetulle, ohuesta laudasta väsätylle kukkalaatikolle. Lasin pohjalla haalennut kuplavesi poreilee laiskasti.
Sää on lämmin, suorastaan helteinen. Varjossakin, räystään katveessa, ilma tuntuu painostavalle. Vielä jokunen hetki ja auringon säteet siirtyvät ja alkavat porottaa jalkoihini. Aamulla leikatun nurmikon tuoksu leijailee vielä hennosti sieraimiini, kesäfiilistä kohottaen. Silloin tällöin korviini kantautuu seinälaudoituksen väliin ilmassa suunnistavan lentävän hyönteisen pörinä.
Varpaani napsuttelevat muutama päivä sitten öljyttyä terassin laudoitusta, jonka reunalle joku siivekäs luontokappale on käynyt pudottamassa pomminsa ja jättänyt jälkensä siivoamatta. Liekö asialla ollut nyt pihan perällä itsevarmasti asteleva räksäkoiras, joka syynäilee makupaloja vailla vähäisestikään kolkuttavaa omatuntoa. Läheisessä koivikossa koko alkukesän riehunut varisten poikasten välinen sotatila vaikuttaisi ainakin hetkellisesti tauonneen. Luultavasti kyseessä on kuitenkin vain välirauha.
Helteinen ilmamassa tuntuu hiljentäneen koko lähitienoon. Vain satunnaiset nautaeläimen hönkäystä muistuttavat lämpöiset tuulenvireet tuovat hieman eloa turhankin elinvoimaisena rehottavan Unkarinsyreenin vihertäviin lehtiin. Kuivuus ei näytä vaivaavan tuota raja-aitaa, jota odottaa muutavan viikon päästä leikkausprojekti.
Kattopellit naapuritalon katolla pitävät välillä omaa pientä paukettaan. Hiljakseen tyhjinä huojuvien pihakeinulautojen metallisten ketjujen kitkainen narskunta saa aikaan pienoisia kylmiä väristyksiä kehossani, joka koittaa imeä voimaa näistä raukeista hetkistä.
Tämä hetki ei ole pysyvä. Eikä olotila ikuinen. Luultavasti hiljaisuuden rikkoo hetkenä minä hyvänsä jokin, melkein mikä tahansa vielä määrittelemätön asia. Ennemmin tai myöhemmin, jossain päin joku vääntää moottoripyörän kahvaa tai nykäisee savuttavan ruohonleikkurin käyntiin. Jäätelöauton tunnusmelodiakin saattaa illan mittaan kaikua lähistöllä.
Kuten kulunut klisee kuuluu, on loma kuitenkin aina lomaa. Ja hyvä niin.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 