Kuten niin usein ennenkin, pyörii TV:n arki-illoissa samat tutut hahmot. James Bond matkustelee mailla ja mantereilla, astelee smokki yllään kasinoille ja siinä sivussa pistää rikollisjärjestön aikeet kylmiksi. Ihmiskunnan tulevaisuus on jälleen kerran pelastettu, kiitos brittiläisen herrasmiesagentin.
Uuno Turhapuro tuntuu muuttavan maalle joka kesä uudelleen, joskus talvellakin. Ihan ymmärrettävää että maaseudun rauhassa kasvaneen, nykyisen Helsingin herran veri vetää välillä kotiseudulle heinäpeltoja käyskentelemään. Synnynnäisetkin johtajat tarvitsevat välillä lomaa. Appiukon perinnön kyttääminen käy varmasti voimille.
Luin joskus lehtihaastattelun aiheesta, miksi kesäillat vuodesta toiseen tuovat ruuduille samat tarinat. Kanavapomojen kommenttien mukaan suurin syy toistuville uusinnoille on katsojaluvut. Tuttujen hahmojen seikkailut tuntuvat kiinnostavan suomalaisia yhä edelleen. Eikä kyllästymisen merkkejä ilmeisesti ole ainakaan katsojalukujen perusteella ilmassa.
Myönnän itsekin viihtyneeni viime viikkoina Bondien ja Uunojen parissa. Olen siis osasyyllinen jatkuville uusinnoille, joita telkkarissa kierrätetään. Näin siitäkin huolimatta, että olen seurannut molempien sankareiden edesottamuksia jo vuosikymmeniä. Turhapuroja 80 -luvun lopusta alkaen, vaarin televisiokammarin pölyinen videonauhuri oli kovassa käytössä. 007 ilmestyi kuvioihin vähän myöhemmin. Saatan edelleen muistaa mainostelevisiosta VHS-nauhalle ajastuksella tallennetun leffan takaa-ajokohtauksen jälkeiset mainokset. Kultaisia ysärimuistoja kerrakseen.
Monet vuorosanat ja kohtaukset ovat muistissa varmasti loppuelämän. Silti niitä tulee kerrattua säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka televisiosta tulee joka ilta paljon muutakin katsottavaa. Lisäksi Netflix ja muut suoratoistopalvelut tarjoavat lähes loputtomasti uutta seurattavaa.
”Pelkkiä uusintoja” -kommentteja ei siis ole syytä enää tänä päivänä viljellä. Vaihtoehtoja nimittäin on. Jos Bondit ja Uunot poistuisivat TV-tarjonnasta tai jäisivät edes tauolle, en olisi lainkaan harmistunut.
Miksi noita vanhoja pätkiä sitten tulee edelleen katsottua? Olen miettinyt tätä itsekin. Kenties yksi syy on, että tuttujen ja sanotaan nyt hieman kuluneidenkin tarinoiden parissa, ei tarvitse olla itse terävänä. Harvoin olen arkena kello yhdeksän aikaan illalla enää erityisen kovassa lyönnissä. Työpäivän päätteeksi, kun oikaisee itsensä sohvalle silmät puolitangossa, ei energiatasot yleensä ole kovin kovat. Ei ole väliä nukahtaako ennen vai jälkeen James Bondin Jamaikalle laskeutumisen. Eikä sillä, ehtiikö Uuno tiputtaa vaimon suonikohjulääkkeet kerrostaloasuntonsa parvekkeelta. Ravistettuna tai sekoitettuna, ei mitään merkitystä. Tietää mitä tuleman pitää.
Vaihtelua toki itsekin joskus kaipaan. Pari päivää sitten aktivoin käyttäjätunnuksen Viasatin suoratoistopalveluun. Sähköyhtiö tarjosi kahden kuukauden ilmaisen kokeilun. Selailin itselleni uuden palvelun viihdetarjontaa. Muutama kiinnostava leffa löytyi, kuten viime vuonna ilmestynyt Terminator: Dark Fate. Arnold Schwarzenegger teki paluun ikoniseen rooliin. Ei muuta kuin katsomaan, näin suunnittelin. Alku vaikutti huonolle Terminator -elokuvalle, mutta kohtalaisen viihdyttävälle rymistelylle. Harmi vain, että oma filmi meni poikki ennen kuin ehdin nähdä vilaustakaan Iso-Arskan roolisuorituksesta. ”I’ll be back”, sitten joskus toiste.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 