Lappu naamalle, kumilenkit korvien taakse ja pikainen arvioiva peilaus auton taustapelistä. Sellainen se nyt on, tuumailen tuijottaessani hengityssuojaimeen verhottuja kasvojani. Henki kulkee, eikä ahdista suuremmin, joten ei muuta kun liikkeelle. Vielä vilkaisu puhelimeen, koronavilkku on päällä.
Varsin nopeasti, astellessani parkkihallissa kohti liukuportaita, käy selväksi kasvomaskin ja silmälasien huono synkronointi. Yksiteholinssit huuruuntuvat jokaisella uloshönkäyksellä. Liukuportaissa tulee vastaan ensimmäiset ihmiset, tietenkin ilman maskia. Tunnen itseni hieman kummajaiseksi. Naamalappuja ei näy kenenkään muun kasvoilla.
Kauppakeskuksen puolella kasvoni tuntuvat jo nihkeälle. Tuskanhikeä vai oikeaa hikoilua, en ole varma. Lauantaipäivä ja väkeä on liikkeellä harvakseltaan. Yhdenkään käytävällä kulkijan kasvoilla ei näy virustaudin leviämisen hillitsijää.
Kävellessäni kohti urheiluvaatekauppaa ohitan muutaman ruokapaikan. Pizzerian tuoksut tunkeutuvat hengityssuojaimen läpi nälkäisen kulkijan sieraimiin. Oreganon aromeista saan nauttia muutaman sisäänhengityksen verran. Nopeasti palataan kuitenkin kostuneen paperin tunkkaiseen hajuun.
Vaatekaupan alekorin luona, nenääni alkaa kutittaa. Ensimmäisen kerran tajuan ihan selkeän hyödyn kasvojani hiostavalle koppuraiselle lapulle. Eipä tule ainakaan itse räplättyä omaa pärstää.
Ennen ruokakaupan sisäänkäyntiä vastaan tulee vihdoin ja viimein pari muutakin kasvomaskiin sonnustautunutta kauppakassin kantajaa. Tunnen oloni hieman vapautuneemmaksi, vaikka ulkoasuni ei tainnutkaan herättää niin suurta kummeksuntaa kuin olin etukäteen pelännyt.
Kaupan puolella, omenahyllyn kohdalla tulee vastaan ongelma. Miten saan hedelmäpussin auki, kun en voi hönkäistä sormenpäihini? Muovipussin avaaminen kuivin ja kohmeisin käsin osoittautuu haasteelliseksi.
Maitohyllyjen luona huurut silmälasien linsseistä haihtuvat entistä huonommin. Päätän oikaista kassalle sushibaarin takaa, joka osoittautuu yllättäen virheeksi. Löyhkäävä kalan katku leijailee hengityssuojaimen sisään ja tekee suorastaan pahaa. Niin pahaa, että joudun nielaisemaan kertaalleen jotain mahanesteen tapaista.
Mitenkäs tällainen suojus päässä aivastetaan, pohdin kassajonossa iltapäivälehtien otsikoita tavatessani. Tähän en vastausta tämänkertaisella kauppareissulla saa.
Autolle siirtyessäni vastaan kävelee vanha työkaveri, joka tervehtii minua huvittuneen oloisena. Olen ilmeisesti varsin hyvin tunnistettavissa myös maskin takaa. Ryöstökeikalle ei passaa lähteä.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 