Kaapit ja hyllyt notkuvat suklaata. Juhlakinkun jämät kuivuvat jääkaapin alahyllyllä. Muovikuusen ympärille viritetyt LED-valot loistavat enää vain himmeästi – Clas Ohlsonin tarjousparistot alkavat hyytyä. Nettihuutokaupoissa on käynnissä joululahjojen kierrätyspäivät. Ilotulitekauppiaat raahaavat myyntikojujaan alennusmyyntejä aloittelevien ostoskeskuksien auloihin.
Perin erikoinen ja käsidesin tuoksuinen vuosi on saamassa melko tavalliselta kuulostavan päätöksen. Vuosi 2020 polkaistiin käyntiin vielä perinteisin menoin kohti uutta vuosikymmentä. Minkälainen vuosi tässä sitten oikein on takana?
Muistan talven ja kevään olleen vähälumisia, kuten useina aiempinakin vuosina. Ainakin Keski-Suomessa lumikola sai nojata talon seinään melko rauhassa. Hiihtämässä tuli käytyä muutaman kerran. Suksittuja vapaan tyylin kilometrejä kertyi vähän toista sataa. Hiihtobaanat suljettiin kuitenkin etuajassa, kun laduille tuppasi syntymään ruuhkaa ja turvavälien noudattamista ei pystytty valvomaan riittävästi.
Maaliskuussa Suomen liput liehuivat Talvisodan päättymisen muistolle. Samoihin aikoihin alettiin puhua rauhanajan pahimmasta kriisistä. ”Isoisämme määrättiin rintamalle, meitä ohjeistettiin pysymään kotona”, tähän tyyliin koitti sosiaalinen media kannustaa etätöihin siirtyviä työläisiä ja asuntoihinsa sulkeutuvia opiskelijoita. Facebookin profiilikuviin alkoi ilmestyä Stay At Home – It could save lives -kehyksiä.
Maiden rajat suljettiin, kaupunkien kadut ja ostoskeskusten käytävät autioituivat, lentokoneet pysyivät maankamaralla ja ihmisten liikkumista alettiin rajoittaa. Urheilusarjat joka puolella pysähtyivät. Hallitukset ja ylilääkärit ympäri maailman kokoontuivat päivästä toiseen TV-kameroiden eteen puhumaan ja ohjeistamaan kansalaisiaan poikkeusolojen keskellä. Paperilla tämä voisi kuulostaa B-luokan katastrofielokuvan esittelylle mutta viime keväänä se oli ennalta kirjoittamatonta tosielämää.
Kevään korvalla koronavirus nousi kaikkien huulille, niin Suomessa kuin ulkomailla. Ihmiset eri puolilla maailmaa myös reagoivat poikkeusoloihin, kukin tyylillään. Suomalaiset hamstrasivat kriisitilanteessa kauppojen hyllyt tyhjiksi vessapapereista. Venäläiset haalivat suolakurkkuja, ruotsalaiset nuuskaa ja amerikkalaiset aseita. Maassa maan tavalla, kuten tavataan sanoa. Kansakuntia yhdistäviäkin huolia ilmeni – Netflixin kuvanlaatu huononi.
Tilanne oli – ja on sitä varmasti jossain määrin edelleen – hämmentävä ja epätodellinen kaikille ja kaikkialla.
Kevät kuitenkin eteni. Katupölykaudesta siirryttiin siitepölyaikaan ja luonto puhkesi vehreyteensä. Kouluissa aloitettiin kesälomat ilman kevätjuhlia. Koulunsa päättäneiden opiskelijoiden valmistujaiset olivat kokoontumisrajoitusten vuoksi varsin tavanomaisesta poikkeavat.
Poikkeuksellisena vuosi myös jatkui. Positiivisia puolia pitää hakea. Maapallon vuosittaista ylikulutuspäivää saatiin lykättyä kolmella viikolla eteenpäin. Onhan sekin jotain, kun maailma oli ensin kolme kuukautta pysähdyksissä. Pohjois-Intiassa ilmansaasteet vähenivät ja maisema kirkastui niin paljon, että paikalliset asukkaat näkivät Himalajan vuoriston ensimmäisen kerran vuosikymmeniin.
Elämä ja arki asettuivat uusiin uomiinsa, kun oli pakko. Kesä kului ja kääntyi syksyksi. Nyt ollaan jo talven porteilla. Joulukin on vietetty, monissa perheissä tavallista pienemmillä kokoonpanoilla. Niin meilläkin. Ihmisten tapailu jäi lyhyeksi, eikä joulupukkiakaan kutsuttu käymään. Ilokseni kuitenkin törmäsin Korvatunturin isäntään jouluaattona, alkuillasta kotikylällä lähikaupan kassajonossa.
Pukkikin ehtinyt vielä ostoksille, kyselin punanuttuun ja muhkeaan partaan sonnustautuneelta hepulta.
Pakko se on keretä, kun ei muorilta enää irtoa torttua eikä piparia, niin tultava itse hakemaan, tuumaili joulupukki leppoisasti.
Näillä sanoilla ja tunnelmilla, erinomaisen mukavaa loppuvuotta kaikille.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 