Enpä ole hetkeen ruoka-aiheita käsitellytkään, ainakaan tekstin muodossa. Keittiössäni kyllä paljonkin. Aihe on ehkä liian arkipäiväinen, että sitä tulisi sen suuremmin pohdittua näin keittiön ulkopuolella. Arkipäiväisistä ja tavallisista asioista tykkään kuitenkin usein juttua vääntää, joten mennäänpä nyt tällä.
Jos minun pitäisi listata omia harrastuksiani, niin ensimmäisenä ei tulisi mieleeni mainita ruoanlaittoa. Näin siitäkin huolimatta, että touhuan lieden ja uunin ääressä melko paljon. Kokkailtua tulee, koska syödäkin pitää. Kenties siksi en sitä miellä niinkään harrastukseksi. Kyse on enemmän puolipakollisesta rutiinista, kuitenkin enimmäkseen mukavasta arkisesta puuhastelusta. Mikään ei pakota ruoanlaittoon, ajattelen kuitenkin perusruokienvalmistuksen sellaisena yleisenä elämäntaitona.
Pari tunnin mittaista hiihtolenkkiä viikossa menee kyllä harrastuksesta mutta kaksi tuntia television ääressä arki-iltana ei. Kuukausimaksua kuntosalikortista maksava tyyppi varmasti harrastaa salilla käymistä mutta niin ikään kuukausittain Netflixistä maksava kaveri ei automaattisesti harrasta elokuvien tai sarjojen katsomista. Noin sen äkkiä ajattelee, riippumatta siitä miten usein kuntosalilla käydään rautaa nostamassa tai montako elokuvaa suoratoistopalvelusta katsotaan. Harrastuksesta mennään vieläkin pidemmälle, mikäli ihminen käy kerran kuukaudessa elokuvateatterissa. Tällöin puhutaan helposti jo leffafriikistä.
Ihan oman juttunsa saisi, kun alkaa pohtimaan, missä menee arkipäiväisen tekemisen ja harrastuksen raja. Ehkä se on jotenkin niin, että kotona suoritetut hommat ovat jotain muuta kuin varsinaisia harrastuksia.
No niin mutta nyt takaisin keittiöön. Olen tällä viikolla ruuanlaittovuorossa. Se tarkoittaa yleensä sitä, että minä valmistan alkuviikosta kaksi isompaa ruokasatsia, joista pitäisi riittää syömistä noin loppuviikoksi tai ainakin arkipäivien pääaterioille. Päävastuu kokkailussa vaihtuu meillä viikoittain. Kahden syöjän taloudessa se tarkoittaa, että omalle kohdalleni vuoro osuu joka toinen viikko.
Tällaiseen järjestelyyn on päädytty ruokakunnan toisen syöjän kanssa jo jonkin aikaa sitten. Entisessä elämässä olimme usein tilanteessa, että työpäivän jälkeen kotona oli kaksi kurnivavatsaista ja uupunutta asukkia, joista kumpikaan ei tiennyt mitä tänään syötäisiin. Hermoja kiristellen sitten jotain koitettiin kehitellä hengen pitimiksi. Kunnes taas seuraavana päivänä koitti samat ongelmat. Nykyinen vuoroviikkokokkailu toimii paljon paremmin.
Korona-aika on muuttanut taloutemme ostokäyttäytymistä. Ennen muinoin etenkin minä saatoin käydä lähikaupassa päivittäin, vähintään kun tarkemmin muistelen. Kauppa on sadan metrin päässä kotoa, joka muuten on iso arkinen etu. Nyt kun ihmisten ilmoilla oleilua on pitänyt välttää, niin tavaksi on muodostunut ajaa kerran viikossa, yleensä viikonloppuna, suuren maailman tyyliin automarkettiin ja ostaa kerralla takakontillinen taloustarvikkeita. Jopa puolen metrin mittaiset ostokuitit ovat koostuneet pääosin ruokapuolen tuotteista.
Kun ostaa enemmän ruoka-aineita kerralla, niin kaappeihin ja myös pakastimeen kertyy monipuolisemmin erilaisia tuotteita. Toisinaan arkiruoka tai ainakin pienempi iltapala syntyy yllättävistäkin kaapin antimista. Näin kävi edellisen kerran viime viikonloppuna.
Sain joululahjaksi kannellisen uunipadan, jota en ollut vielä tullut kokeilleeksi. Pataruokien valmistuksesta uunissa ei itselläni ollut juurikaan aiempaa kokemusta. Googletin sen verran, että sain selvitettyä mihin lämpötilaan uunin asteet tulee kääntää. Perusjutut vaikuttivat yksinkertaisille, pitkä kypsyttelyaika matalassa lämmössä. Enempää en alkanut valmiisiin ruokaohjeisiin turvautumaan, koska oli erittäin todennäköistä, ettei kaapeista kuitenkaan löydy kaikkia valmiiseen reseptiin koottuja aineksia.
Joten ei kun uuni lämpenemään, muistaakseni 175 astetta, ja raaka-aineiden etsintään. Kaappien syövereistä löytyi paketillinen grillimakkaraa, purkillinen kokonaisia säilyketomaatteja, sipulia, valkosipulia sekä chiliä. Ensin pataan purkkitomaatit ja pieni määrä nestettä, tässä tapauksessa hanavettä. Perään pilkotut makkarat, sipulit ja chili. Valkosipulinkynsiä meni kokonaisina muistaakseni viisi kappaletta. Säästön kohteeni ovat muualla, ei koskaan sipulin määrässä. Lopuksi kyytiin mukaan vielä ripaus pippuria ja kaksi laakerinlehteä. Ainekset sekaisin parilla kauhanpyöräytyksellä ja pata uuniin, jossa se poreili itsekseen vajaat kaksi tuntia.
Lopputuloksena oli lähtökohdat huomioiden erittäin maittava murkina. Alkuvalmisteluissa, tässä tapauksessa ruoka-aineksien pilkkomisessa, meni aikaa noin vartti. Sitten vain odoteltiin, että uuni hoiti loput. Ja ei kun syömään.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 