Nostan katseeni läppärin ruudulta ja vilkaisen ulos väsyneillä silmilläni. Tuijotan hämärtyvää kevätiltaa. Sammaloitunut pihanurmi paljastuu päivä päivältä enemmän kutistuvien lumikinosten alta. Tammen oksissa roikkuu vielä viimevuotiset, kuivahtaneet lehdet, jotka varisevat maahan vasta juuri ennen uuden kasvukauden alkua. Luonnon heräämistä saa vielä odottaa muutaman viikon ajan. Iltauutisissa pirteän oloinen säänennustaja arvelee kelin lämpenevän viikon edetessä.
Lähipäivien aurinkoisen sään lisäksi uutisissa puhuttiin myös koronasta, totta kai. Näin on ollut jo toista vuotta. Rokotustahdin kerrotaan nyt kiihtyvän. Vuosi sitten keväinen maa oli tähän aikaan vähälumisen talven jäljiltä jo paljas ja katupölykausi valloillaan. Ilmansaasteita on tänä keväänä, ainakin muutamien viime päivien osalta hillinneet, vuoroin vesisateet ja vuoroin räntäkuurot.
Uutisaiheet ovat kuitenkin, vuoden takaisen tavoin, varsin koronapainotteisia. A-studiossa spekuloidaan roketepassilla, jonka turvin yhteiskuntaa ja etenkin poikkeusolojen eniten runtelemaa tapahtuma-alaa pyritään avaamaan. Oikeusoppineet eivät pidä ajatusta hyvänä. Keinoja ja ajatuksia siirtymiseen kohti normaalimpaa elämänmenoa tuntuu olevan joka päivä erilaisia. Puolustajia ja vastustajia löytyy jokaiselle ehdotukselle. Tämä on ymmärrettävää, sillä rajoitustoimet eivät ole tasapuolisia kaikille, se on selvä. Tilanne nyt on mikä on ja sen mukaan on mentävä.
Pahaa sanottavaa minulla ei tosin Suomen hallituksen toimista korona-ajalta ole. Tämä on vain oma mielipiteeni. En osaa sanoa mitä olisi pitänyt tehdä toisin tai missä on tehty väärin. Ehkä hieman pitkäkestoisempia ja selkeämpiä päätöksiä olisin kaivannut, sen sijaan että joka päivä väläytellään mahdollisilla uusilla rajoitustoimilla – tai niiden purkamisilla. Yksinkertaisempaa olisi ilmoittaa, että seuraava kuukausi eletään sulkutilassa ja katsotaan tilanne uudelleen sen jälkeen, riippumatta siitä kuinka paljon tartuntakäyrät ja ilmaantuvuusluvut laskevat kyseisenä aikana. Monitulkintaisia ja hankalia asioita nämä kuitenkin ovat ja päätöksiä tekevät vain ihmiset.
Parisen viikkoa sitten hallitus pohti ulkona liikkumisen rajoittamista. Viime päivinä tällaisesta skenaariosta ei ole enää puhuttu. Päinvastoin nyt suunnitellaan jo ravintolasulkujen purkamista ja perusopetuksen sekä 2. asteen opiskelijoiden palaamista lähiopetukseen. Rajoitusten mahdollinen höllentäminen riippuu tietenkin uusista tartunnoista, jotka ovat viime päivinä olleet laskussa.
Itse olen melko rauhallinen vallitsevan pandemiatilanteen suhteen. Ainakin huomattavasti rennommin suhtaudun olosuhteisiin nyt, kuin vuosi sitten. Kaikkeen näköjään tottuu. En tarkoita sitä, että olisin alkanut suhtautumaan asiaan välinpitämättömästi. Kuluneen vuoden aikana muutama omakin tuttava on Covid-19 viruksen kourissa kärvistellyt, joten ei minulla ole syytä epäillä taudin olemassaoloa. Onneksi kaikki tutut ovat kuitenkin tiettävästi toipuneet hyvin.
Olen ollut niiden, voisi varmaan tässä tapauksessa sanoa, etuoikeutettujen joukossa, että olen voinut hoitaa päivätyöni etänä. Ihmisten ilmoilla liikkumisen rajaaminen kaupassa käynteihin, kasvomaskin käyttö ja käsidesillä läträys lienevät niitä keinoja, joilla yksittäinen ihminen voi minimoida tartuntariskin, oman ja muiden terveyden puolesta. Itse uskon näin, vaikka eriäviäkin mielipiteitä on ilmoilla ollut. Tuskin virustauteja vastaan täysin pitävää suojaa on olemassakaan. Ennaltaehkäiseviä toimintatapoja kuitenkin on ja niitä on hyvä vaalia.
Uskon, että tästäkin vitsauksesta selvitään. Täytyy toivoa, ettei takaraivossa jyskyttävä epävarmuuden huoli pääse kroonistumaan. Miten käy vastustuskyvylle? Jääkö uusi normaali pysyväksi tilaksi? Mitä se lopulta tarkoittaa? Saako ajanlasku uuden määritelmän: ennen ja jälkeen koronan. Kysymyksiä on paljon. Aika näyttää, millaisia vastauksia niihin saamme.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 