Kaupunkilaista menoa

Kirjoitettu kaamoksen aikaan 2018, julkaistu kaamoksen aikaan 2021.

Koko päivän jatkunut tihkusade on hellittänyt mutta Kauppakadun lämmitetyissä katukivissä on vielä havaittavissa kosteita läikkiä. Marraskuun ilta alkaa vääjäämättä tummua. Kelloja siirrettiin kohti talvea viikko sitten ja kuin vahvistuksena tälle pimeys valtaa kadut joka päivä varhaisemmin. Lännen puolen taivaalla näkyy vielä sineen rippeitä mutta suurinta osaa maisemasta hallitsevat matalalla roikkuvat raskaat pilvet.

Kirkkopuiston suunnalta kuuluva mustan lintuparven rasittava kaakatus kaikuu korttelissa. Ilmassa tuoksahtaa tunkkainen liikenteen katku, jota kevyt tuulen vire ei ole saanut raikastettua. Teräksen väriset pilvet heittelevät harvakseltaan vesipisaroita kohti hämärtyvää kaupunkia.

Yksi läpikuultava pisara räpsähtää Jyväskeskuksen portailla kyyhöttävän kesykyyhkysen viereen, niin lähelle että lintu kohottaa hieman päätään ja lehauttaa aavistuksen verran molempia siipiään, ennen kuin vetää taas itsensä melkein täysin pyöreään myttyyn katukivetyksen nurkkaan. Huomaan linnun astellessani tässä kohtaa hieman jyrkemmin alaspäin viettävää Kauppakatua kohti Kompassia. Mahtaakohan marraskuun synkkyys vaikuttaa lintuihin? Saako aluillaan oleva kaamos niiden mielen matalaksi? Näihin kysymyksiin vastausta saamatta, en ala ajatuksiani enempää uhraamaan lintujen sielunelämään.

Jatkan kulkuani kompassin poikki kohti Kauppakadun loppupäätä. Kirkkopuisto äänekkäine raakkujineen jää joka askeleella etäämmäs. Väkeä soljuu alkuillasta sinne ja tänne, jopa yllättävän paljon. Sokoksen ovista purkautuu ulkoilmaan ihmisiä tasaiseen tahtiin, ostoskassien kanssa ja ilman. Huoli kaupungin keskustan elinvoimaisuudesta tuntuu juuri nyt turhalta.

Myös Kolmikulman suunnalta puhaltava yhä kylmemmäksi käyvä puhuri, joka saa poskipääni kananlihalle, ei juuri tällä hetkellä viesti kovinkaan vakuuttavasti ilmastonlämpenemisen puolesta. Kuten ei myöskään kuulokkeet korvilla vastaani kävelevä punapää, jonka nilkat paistavat paljaana varrettomien sukkien ja tiukkojen housunlahkeiden välissä. Tyylistä on pidettävä kiinni, kelillä kuin kelillä.

Kolmen nuoren naisen porukka pysähtyy Sokoksen oven viereen paksun kivisen pylvään viereen naureskellen tavaratalon tarjouksille. Ilmeisesti leggingsien väri ei ollut miellyttänyt muita kuin tyttöjen nauruhermoja. Hauska aloitus illalle, jota kelpaa varmasti muistella vielä aamuyölläkin, jos ilta jatkuu sinne asti.

Vastapäätä Sokosta Hotelli Verson edessä on tupakalla puolen kymmentä tummiin asusteisiin sonnustautunutta kenties pikkujoulukauttaan starttailevaa ihmistä. Desibelit eivät ole tällä joukkiolla kovin korkealla mutta tunnelman nostattajana ja lämmikkeenä kiertää ainakin kaksi hopeisena kiiltävää taskumattia. Siitä se lähtee, ilta on vasta aluillaan.

Askeleeni kuljettavat minua eteenpäin. Puttipajan ikkunan takana päivystää useampi eri kokoinen tonttuhahmo muistuttamassa lähestyvästä joulunajasta.

Espresso housen terassilla kylmenevää iltaa uhmaamassa istuskelee kolme nuorehkoa tyyppiä, joiden kotimaa kasvoista päätellen on jossain päin Kaukoitää. Kenties vaihto-oppilasvuottaan pimenevässä pohjolassa viettäviä tulevia videopelaamisen ammattilaisia, jotka ovat tulleet hakemaan ansioluetteloihinsa kansainvälistä lisää. Englannin sekä jokin muun itselleni tuntemattoman kielen sekamelskalla iloisesti höpöttävä porukka havahtuu kovaääniseen kulkijaan, joka lähestyy heitä polkupyörää taluttaen. Molemmissa pyörän sarvissa roikkuu valkoiset muovipussit ja vihreän tuulipuvun ylleen vetänyt mies kailottaa monotonisella äänellä jotakin Touko Aallosta. Nähtävästi puolueensa johdosta aiemmin tänään virallisesti vetäytynyt poliitikko herättää yhä tunteita. Hyvässä vai pahassa, se ei tästä katujen kulkijasta selviä.

Stadiumin portaiden edessä iltaansa viettää joukko teini-ikäisiä. Ilmassa on runsain määrin uhoa ja kirosanoja. Ohitan energiajuomatölkkejään tiuhaan tahtiin kumoavat kapinahenkeä puhkuvat isänmaan toivot ja lähestyn Väinönkadun tietyömaata. Oranssinkeltaiset työmaamerkit ja -aidat ovat tönöttäneet näillä kulmilla jo pitkään ja koetelleet kaupunkilaisten ja etenkin yrittäjien kärsivällisyyttä.

Jatkan kulkuani eteenpäin ja saavun katusoran kuorruttamalle Aren aukiolle. Talvi oli yrittänyt hetkellisesti tehdä tuloaan noin viikko sitten ja kaupungin huoltomiehet olivat tehneet työnsä liukastumisvaaran minimoimiseksi. Nyt kuivassa, lumettomassa ja jäättömässä kadun pinnassa tuo sorakerros toimii lähinnä ilmanlaadun heikentäjänä.

Kolmikulman seinän monenkirjava keinovalojen viidakko jää vasemmalle puolelleni ja samassa olen jo poistunut aukiolta. Silmilläni kestää pari sekuntia tottua nopeasti hämärämmäksi muuttuneeseen kadun pätkään. Popparin kohdalla ei enää merkkejä ihmisvilinästä näy. Ilmarisenkadun grilli näyttää autiolle mutta sen sisällä rasvakeittimet lienevät jo lämpenemässä ja valmistautumassa tarjoamaan purtavaa öisille kulkijoille.

Yksinäinen tumma hahmo seisoskelee tupruttelemassa punaisena hehkuvaa savuketta lehtensä pudottaneen vaahteran katveessa. Ylitän Kalevankadun ja jatkan askellustani Ilmarisenkatua pitkin. Keskustan ihmispaljous ei ulotu tänne asti. Lähestyn Tourujokea ylittävää siltaa. Ilma kylmenee ja pimeys lisääntyy. Utuisen pilviverhon takaa himmeästi kajottava kuunsirppi tuo ripauksen goottilaista henkäystä yötä vastaanottaviin kortteleihin.