Veroilmoitus? Mikäs päivä se mahtaa ollakaan mitä eletään? Tällaisiin tuntemuksiin havahduin tuossa iltana muutamana. Mahdolliset muutokset pitää olla näppäiltynä viimeistään seuraavan vuorokauden aikana. Missä mahtaa olla koko kirjepostina kotiin kuljetettu paperinivaska?
Onneksi dokumentit löytyivät suhteellisen nopeasti, noin varttitunnin haeskelun jälkeen. Kaiken lisäksi tarvittavat muutokset oli tullut jo aiemmin tehtyä, näin ainakin toivon. Olipa ollut reipas ja ennakoinut. Rahaakin näyttää myös olevan kilahtamassa tilille veronpalautusten muodossa elokuussa. Jotain lämmikettä ylimääräisille tykytyksille, joita hetken hoitamattomiksi kuvittelemani asiat ehtivät aiheuttaa.
Tavallisen kaduntallaajakansalaisen pakollisia hoidettavia asioita, eivätkä ne monesti ole sieltä mieluisimmasta päästä. Verojuttujen vekslauksen lisäksi omalle epämukavuusalueelleni menee myös esimerkiksi laina- ja vakuutusasiat. Sellaisia aikuisten asioita.
Luultavasti löytyy muitakin arjen ylläpitotoimia, jotka hoidetaan enemmän tai vähemmän irvistäen ja huokaillen. Yleensä vetkuttelun jälkeen tai viimeistään eräpäivänä, joskus jopa myöhässä. Mutta hoidetaan kuitenkin, koska hoidettava ne on. Ei auta, vaikka kuinka hikoiluttaa.
Riippuu tietysti paljon ihmisestä mitkä hommat miellyttävät ja mitkä hatuttavat. Hesarissa oli taannoin juttu ruoanlaittoa inhoavista ihmisistä. Osalle pelkkä päivittäisen menun ajattelu on kirosana, puhumattakaan että pitäisi itse tarttua kattilan kahvaan.
Itselleni keittiöhommat eivät ole mitenkään pahimmasta päästä. Suurkotitalousmestari en lieden ääressä ole, mutta sapuskasysteemit menevät sellaisena arkipuuhasteluna. Noin yleensä, vaikka kiinnostuksen taso toki heittelee. Einekset elämässä helpottavat tarpeen tullen, ainakin nälän yllättäessä.
Enkä minäkään tiskikonetta jaksa aina heti pesun jälkeen tyhjentää puhtaista astioista. Ehtii sen myöhemminkin, sitten kun tiskipöytä on täynnä likaisia kippoja ja kuppeja. Viimeistään kun puhtaat lautaset loppuvat kaapeista. Käsin tiskaaminenkin menee, ainakin jos sitä vertaa veroilmoituksen täyttämiseen.
Keittiöapulaiselle ei siis ole tarvetta. Eikä siivoojalle tai talonmiehelle. Imurointi on terapeuttista touhua ja lumityöt menevät hyötyliikuntana ja -ulkoiluna talvella. Kesäaikaan nurmikonleikkuu kerryttää askelmittariin vähän ylimääräistä.
Pakollisistakin askareista löytyy positiivisia puolia, kun tarkemmin miettii. Paljon on myös juttuja, joiden ylläpitopalvelusta voisin maksaa ihan rahaakin.
Pöydän kulmalla näyttää tällä hetkellä lojuvan ruutupaperi, johon on rustattu muutama hoidettava asia. Paskahommalista sisältää seuraavanlaista: pölynimurin säiliön tyhjennys, nurmikolle kevätlannoite ja hammaslääkäriajan varaus.
Katsotaan jos sitten huomenna. Tai ensi viikolla. Pölynimaisija oli vielä suhteellisen tehoissaan edellisen siivousrupeaman aikana, kone ei paljoa lämmennyt. Pihanurmikko näyttää kohtuu elinvoimaiselle, josko tänä vuonna selviäisi pelkällä syyslannoitteella. Eikä edellisestä hammastarkastuksesta ole vielä kahtakaan vuotta ja kovin usein pelkkä tarkastus ei riitä, vaan pääsen vielä myöhemmin uudelleen vastaanotolle.