Some-elämä

Kuten monet tätä vuosituhatta elävät ihmiset, myös minä olen sosiaalisessa mediassa eli somessa. Tunnukset löytyvät muutamaan eri somepalveluun, ainakin seuraaviin: Facebook, Instagram ja Twitter. Enkä oikein edes tiedä miksi.

Varmaan siksi, että siellä ovat ”kaikki” muutkin. Näin sitä helposti ajattelee ja noin sitä luultavasti moni somen käyttäjä itselleen perustelee. Ajanhenki hönkii, ihminen on sosiaalinen laji, yhteisöllisyyden paine, näitähän voi listata. Syyttävää sormea voi osoittaa moneen suuntaan.

Oma someaikakauteni alkoi Facebookilla vuosikymmen sitten. Se on pitkä aika. Tosin lyhyempi kuin monilla muilla Facebookin käyttäjillä. Olin viimeisten joukossa, ainakin omassa lähipiirissäni, joka naakirjamaailmaan hyppäsi.

Selkeää syytä en päätökselleni muista. Mitään pakottavaa tarvetta en somea kohtaan tuntenut. Toisaalta mitään periaatteellista syytä minulla ei ollut tuota systeemiä vastustaa. Katsotaan nyt tämäkin ihmeellisyys, mahdoin miettiä.

Oma someverkostoni muodostui nopeasti enimmäkseen tuttava-sukulais-työkaveriporukoista. Facebook-kontakteja on tällä hetkellä 117. Tuo porukka koostuu ihmisistä, joihin olen yhteydessä ja joita kohtaan some-elämän ulkopuolellakin enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Nykyään enemmän työaikana ja vapaa-ajalla vähemmän. Iso osa ihmiskohtaamisista tapahtuu tavalla tai toisella virtuaalisesti. Uusia Facebook-kavereita tulee enää harvoin.

”Mitäs sitä oli menty kirjoittelemaan”, tuumasi eräs vanha kaverini, kun eka kerran huomasi kommenttini postauksessa, johon hänet oli ”tägätty”. Ei sinne kuulemma mitään kirjoitella, siellä vain luetaan mitä muut ovat kirjoittaneet.

Sosiaalisen median luonne tuli nopeasti selville. Postaat kissasta kuvan, niin joku kysyy, että mitäs sulla on koiria vastaan? Mikäs vika Mersussa oli, kun Bemarin menit ostamaan? Edelliset eivät olleet omia kokemuksiani mutta esimerkkejä kärkkäistä mielipiteiden ilmaisuista. Somessa se on helppoa.

Tapoja somettaa on siis niin monia kuin on sosiaalisen median käyttäjiäkin. Se kävi äkkiä selväksi. Ei siinä mitään, kukin tyylillään myös virtuaalimaailmassa.

Itse suollan sisältöä someen satunnaisesti. Viime aikoina jostain syystä aktiivisemmin. Useimmiten postaukseni on pelkkää tekstiä. Toisinaan lisään julkaistuun tekstiin liittyvän kuvan. Omakuvia en juuri koskaan. Enkä mitään muutakaan liian henkilökohtaiseksi mieltämääni sisältöä.

Usein ympäripyöreillä jutuillani ei ole mitään sen kummempaa pointtia. Suurin syy somettaa on se, että tykkään kirjoittaa. Postauksieni peukutuksilla tai muunlaisten reagointien määrällä ei ole suurta merkitystä.

Somessa teksti on kuitenkin julkista, eli sen lukee aina joku oman kontaktiverkostoni käyttäjistä. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää mutta ennen jutun julkaisua joudun ainakin vähän miettimään, miten tekstini sisällön muotoilen. Oman sanallisen ilmaisun kehitystyötä tai jotain siihen suuntaan.

Onko some muuttanut elämääni? Ei juuri mitenkään. Suurta tarkoitusta somella ei elämässäni ole, mutta suuremmin se ei myöskään sometonta arkeani haittaa.