Oma tv-sarjaseurantani on ollut viime aikoina vähäistä. Perinteisessä mainostelkkarissa päivittäin pyörivien tilannekomediasarjojen yksittäisiä jaksoja lukuun ottamatta säännöllisessä seurannassa ei ole ollut mitään. Ei ainakaan käsikirjoitettuja draamoja.
Jokin aika sitten huomasin, että Yle Areenaan oli ilmestynyt toinen kausi australialaissarjasta Kaksi sinkkua ja Colin. Muistin kuulleeni sarjasta ja tiesin ensimmäisen kauden ilmestyneen jo aiemmin, taisi olla viime vuonna. Kiinnostusta katsoakin on ollut, vaan eipä ole tullut katsottua.
Ykköskausi poistuu Areenan valikoimasta lähipäivinä, joten enää ei ollut vaihtoehtona lykätä katsomisprojektia tulevaisuuteen. Siispä iltana eräänä sohvalle ruudun ääreen, kun muu perhe oli vetäytynyt yöpuulle.
Lähtötietoni sarjasta olivat ohuet. Draamakomedia Australiasta australialaisilla näyttelijöillä. Ei tule äkkiseltään mieleen muita sarjoja samasta maanosasta, vaikka Ylen sisällössä sellaisia varmaan on pyörinyt. Muutaman Hollywoodissa vaikuttavan aussitaustaisen elokuvanäyttelijän osaan nimetä, mutta Kaksi sinkkua ja Colinin esiintyjät olivat itselleni ennalta tuntemattomia.
Sarjan nimestä päätellen luvassa on sinkkuelämän kiemuroita ja Colinilla – kuka onkaan – lienee tarinassa osuutensa, veikkaisin.
Tarinan pääkolmikko esitellään katsojalle heti ensimmäisen jakson alussa. Harriet Dyerin esittämä lääketieteen opiskelija Ashley päättää vilauttaa kadulla tissiään ohiajavalle Patrick Brammallin näyttelemälle paikalliselle pienpanimoyrittäjä Gordonille. Mies hämmentyy ja törmää autollaan sattumalta kohdalle osuneeseen kulkukoiraan.
Sen verran hämmennyin ja yllätyin itsekin parin sekunnin kohtauksesta, että piti kelata taaksepäin ja katsoa se uudelleen. Siis se miten auto kolahtaa koiraan. Vasemmanpuoleinen liikenne ja kaikkea.
Ashley ja Gordon toimittavat loukkaantuneen eläimen hoitoon. Eläinlääkäri toteaa sen loukkaantuneen pahoin ja koira on miltei piikkiä vaille valmis. Tapahtuneesta omantunnontuskia tunteva kaksikko päättää kuitenkin ottaa yksinäisen kulkurin hoiviinsa, vaikka kumpikaan ei ole asiasta varsinaisesti innoissaan. Koira saa nimen Colin ja takatassujensa alle liikkumista avittavat pyörät.
Tästä lähdetään liikkeelle. Vähemmän yllättäen Ashley ja Gordon ovat sarjan nimessä mainitut kaksi oman elämänsä koukeroita koluavaa sinkkua, jotka saatiin koirakommelluksella, ei heti yhteen, mutta kohtaamaan toisensa.
Varsin nopeasti sattumukset seuraavat toisiaan, eikä aikaakaan, kun kaksikko – siis kolmikko, kun Colin otetaan mukaan – majailee osittain olosuhteiden sanelemana saman katon alla. Eka wc-käynti puolituntemattoman kämpillä ja pönttö ei tietenkään vedä. Nolona keksittävä luovia ratkaisumalleja.
Treffien tapaisellekin päästään melko nopeasti. Paikkana Gordonin oma panimoravintola. Oluet saadaan laseihin myös sulkemisajan jälkeen. Tämä onnistuu, koska Gordon rakastelee omistajaa, siis itseään. Näin hän selittää tilanteen Ashleylle.
Ilta päättyy jo samaan sänkyyn, Ashleyn käynnissä olleesta seksipaastoajasta huolimatta. Gordon viheltää touhut poikki viime hetkellä, muistettuaan, että on hiljattain käynyt sairastamansa kivessyövän jälkitarkastuksessa ja lääkärin suosituksesta petipuuhia pitää toistaiseksi välttää. Totuutta kumppanilleen hän ei kehtaa tilanteessa kertoa, mikä laittaa toisen osapuolen mielikuvituksen laukalle.
Kuulostaa paperilla roisille menolle. Sarja on kuitenkin kepeää ja hauskaa seurattavaa. Monenlaista sattuu ja tapahtuu mutta hyvän maun rajoissa pysytään, ainakin enimmäkseen. Lähes kaikki ensimmäisen kauden kahdeksan jaksoa ovat S-merkittyjä eli ne on sallittu kaikenikäisille.
Tarinan edetessä mukaan ilmestyy kavereita, kollegoita ja perheenjäseniä. Myös entisiä kumppaneita hämmentämään sekalaista soppaa. Jopa ensimmäisen jakson alussa nähty eläinlääkäri oli ollut Gordonin lyhytaikainen tapailututtavuus. Asiasta aiheutuu omat vaivaantuneet hetkensä.
Vaikka koiralla oli – ja on – juonenkäänteissä iso rooli, niin kohtauksissa Colinia ei usein nähdä. Ehkä sarjan tekijät eivät ole halunneet kiusata tervettä eläintä liikaa rullapyörähärpättimellä ja kaulasuojuksella. Tuntuu järkevälle, jos näin on.
Sarjaa voi suositella oikeastaan kenelle vain. Ainakin omasta mielestäni se etenee sopivaan tahtiin. Kaksi vajaan puolen tunnin jaksoa illassa jaksoi katsoa, muttei kuitenkaan enempää. Ei ainakaan tällä iällä ja elämäntilanteella. Eiköhän toinen kausikin mene katsomislistalle.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 