Paluu pilvenpiirtäjään

Vuosi oli 1988 — siitä on aikaa vajaat neljäkymmentä vuotta. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen Die Hard. Tämä olkoon tekstin ainoa tarkistettu fakta. Tästä eteenpäin mennään omien muistojen varassa, ja osa niistä voi hyvinkin olla valemuistoja. Nyt ei ole tarkoitus tehdä virallista laatujournalismia, vaan näpytellä näpyttelyn ilosta.

Finnkino Fantasia Jyväskylässä esitti kyseisen elokuvan maanantaina klassikkonäytöksessä. Kun tilaisuus tarjoutui, niin vääntäydyin paikalle ison kankaan ja hyvän äänentoiston äärelle aistimaan legendaarista leffaa. Vuosiin – joskin lukuisia kertoja elokuvan nähneenä – en kyseistä pätkää ollut katsonut. Kielipääni ei ole kehuttava, mutta nyt suomenkielisten tekstitysten puuttuminen ei haitannut.

Muinaisesta kasarista en itse muista mitään, joten kaikki leffaan liittyvä pohjautuu myöhempiin aikoihin. He, jotka näkivät elokuvan tuoreeltaan ilmestymisvuonna, kokivat jotain unohtumatonta. Monet tunnistavat Die Hardin ainakin käsitteenä.

1980-lukua tavataan muistella toimintaelokuvien kulta-aikana. Olihan niitä tehty aiemminkin. Ehkä Arnold Schwarzenegger ja Sylvester Stallone henkilöityivät aikakauden tähtinä niin vahvasti, että se vaikuttaa yhä. Iso-Arska ja Syltty toteuttivat amerikkalaista unelmaa ja kävivät samalla kulisseissa keskinäistä kädenvääntöään suosiosta.

Välillä pistettiin yksin kylmäksi komppanian verran miehiä tai vedettiin neuvostoliittolaista nyrkkeilijää turpiin kehässä kylmän sodan hengessä, niin että testosteroni tirskui kotisohvalle asti. Viihdearvoa löytyy, vaan ei juuri muuta.

Sitten aasinsiltaa pitkin Die Hardiin, johon yritettiin saada pääosaan tiettävästi molempia edellä mainittuja muskelimiehiä. Monen muun tähden ohella, myös Arska ja Syltty kieltäytyivät. Poliisimies John McClanen rooliin päätyi tuolloin melko tuntematon Bruce Willis. Koomikkotaustaisen näyttelijän valinnalle naureskeltiin, eikä leffantekijöilläkään tainnut olla isoja odotuksia.

Jälkiviisaus on tunnetusti helppoa, siksi on helppo todeta, että Willisin valinta oli parasta mitä saattoi tapahtua. Katsojille ei enää tarjottu jääkaappipakastimen kokoisia äijiä kaatamassa sademetsää konetuliaseilla, vaan nyt nähtiin tavallinen perheongelmissaan painiva poliisi, joka sattuu väärään aikaan, väärään paikkaan.

Tässä tapauksessa paikka on Los Angelesissa sijaitseva pilvenpiirtäjä nimeltään Nakatomi Plaza, jossa pahisporukka ottaa joukon joulunjuhlijoita panttivangikseen. Motiivina rosvoilla yksinkertaisesti raha. Viattomien siviilien kustannuksella tietenkin. Juhliin saapunut pollari onnistuu pakenemaan virka-ase taskussaan rakennuksen uumeniin ja käy tupakan voimalla vastarintaan. Pieniä, mietittyjä yksityiskohtia.

Yksinäinen poliisi ottaa pilvenpiirtäjässä matsia terroristeja vastaan. Ei kuulosta paperilla erikoiselle. Eikä juonellisesti ihmeiden äärellä ollakaan. Mutta suljettuun tilaan sijoitettu perinteinen kissa-hiiri-leikki on toteutettu uskottavalla tavalla ja energisellä tyylillä.

Henkilökohtainen yksityiskohtasuosikkini on lasielementtiin liittyvä klisee, joka rikotaan. Yleensä elokuvissa särkyvä lasi on tehoste, joka ei aiheuta vammoja. Die Hardissa lasin sirpaleet ovat paljain jaloin pitkin pilvenpiirtäjää pinkovan poliisin yksi suurimmista vitsauksista. Yksi rosvoista pääsee jopa hengestään lentämällä ikkunalasin läpi.

Nerokasta, vai onko? Pyörää ei todella ole lähdetty keksimään uusiksi. Jonkun tuotantotiimissä on täytynyt miettiä, voisiko lasi olla vaarallinen myös elokuvassa. Ei kai sentään viihde-elokuva voi olla tällä tavoin realistinen. Hyvä, että joku sai ideansa läpi.

Toinen kiinnostava yksityiskohta selvisi Netflix-dokumentista. Elokuvan juoneen ei kuulunut, että rosvot pääsevät pakenemaan. Mutta tämäkin suunniteltiin tarinaan, siitä huolimatta, että tiedettiin, ettei pakoa koskaan tapahdu. Tämän ideointi ei ollut helppo rasti tuotantotiimille.

Kaikki nähty voisi oikeasti tapahtua. Bruce Willisin esittämä sankaripoliisi John McClane on ihminen, tiukassa paikassa itsekseen hermona höpisevä hahmo, jonka edesottamukset ovat kestäneet hyvin aikaa. Tätä oli saapunut leffateatteriin katsomaan melko iso yleisö joulukuussa vuonna 2025.

Elokuvan tapahtumatkin sijoittuvat jouluaattoon. Tästä on muodostunut kestokiistelyn aihe, onko Die Hard jouluelokuva vai elokuva, joka sijoittuu jouluun? En sano tähän mitään. Se on epäoleellista. Elokuvan voi katsoa, kun huvittaa. Leffaevääksi kelpaa pizza – ananaksella tai ilman. Väittelyt jatkukoot.