Kesäjorinat

Kesähän on ollut tähän asti tyystin blogitekstivapaata aikaa, siitäkin huolimatta, että Suomen suvi on jo pitkällä. Mansikkakausi taitaa jo vedellä viimeisiään ja kukkapenkissä töröttää enää kuivuvien pionien varret. Ruohonleikkuriakaan ei ole tarvinnut pariin viikkoon repäistä käyntiin, koska kuivana kärvistelevä pihanurmi ei ole juuri jaksanut kasvaa. Karviaispensas sen sijaan näyttää tuottavan jonkinlaisen sadon, piikikkäillä oksilla roikkuu muutama kymmenen marjaa.

Kirjoitusrintamalla on ollut hiljaista. En sanoisi, että helteen hyydyttämänä, mutta siitä perinteisestä syystä, ettei sopivia juttuaiheita ole mieleeni puskenut. Tai onhan niitä toki ollut, enemmän tai vähemmän mutta niiden näppäily tekstiksi ja luettavaan muotoon ei ole ottanut vauhtia alleen.

Olisi kiva muuttaa tämän blogisivun nimi, vaikka muotoon ”Viikon jorinat” tai ”Perjantai-illan huurteinen”. Se vain tarkoittaisi sitä, että tarinaa pitäisi keksiä joka viikko. Mieluusti näin tekisinkin, mutta kokemuksesta voin sanoa, ettei se niin vaan onnistu. Toisaalta tiedän myös, että onnistuneen kirjoitusrupeaman jälkeen tulee hyvä fiilis. Olen usein itsekin tyytyväinen näpyttelemiini jutun pätkiin. Usein ne myös muodostuvat melko nopeasti, silloin kun ovat muodostuakseen. Vielä kun hommaan saisi vähän enemmän säännöllisyyttä.

Olen myös havainnut, että valmis teksti on hyvä jättää hetkesi pois silmistä ja tehdä välillä ihan muita asioita. Kun saman jutun lukee myöhemmin uudelleen, käy usein niin, että aiemmin kirjoitettu teksti on vain parantunut ”itsekseen” tai sitten siihen suhtautuu itse jotenkin eri lailla.

Sama asia kuin pensasaidanleikkuu tuossa muutama päivä sitten. Siinä oksasaksien kanssa heiluessa tuntui, ettei tule siistiä jälkeä lainkaan, ei sitten mistään suunnasta katsottuna. Seuraavan päivän aamuna, kun vilkaisin ulos, niin johan aita näyttikin niin tasaiselle kuin olla ja voi.

Arki tuppaa olemaan kovin tasapaksua puurtamista, blogia ajatellen vähän turhankin jokapäiväistä. Etätyöelämässä päivät tahtovat mennä läpi melko samalla kaavalla, päivästä ja viikosta toiseen. Aamun tuorepuurosta nuudelilounaaseen ja sovellusvirheistä ip-osoiteristiriitoihin. Illan tullen ohjelmassa on usein ollut kirjan selailua takapihan terassilla laskevan auringon valossa tai jonkinmoista ulkohyötyliikuntaa. Meneehän se niinkin, en valita yhtään.

Ei sitä ihan joka viikko kuitenkaan viitsi lounasmenuista ryhtyä kirjoittamaan. Eikä päivän säästä ainakaan. Television säänennustajat kertaavat sen kyllä riittävän monta kertaa, joka ikinen päivä. Minkähän takia muuten? Aamu-tv:n meteorologi toistaa samat sääarviot puolen tunnin välein, joka ainoa arkiaamu. Itselleni, sisätyöläisenä kelillä ei ole niin suurta merkitystä kuin vaikkapa asfalttiduunareille maanteiden varressa. Ymmärrän, että maanviljelijä haluaa seurata myrskyrintamien liikkeitä, etenkin kun puintiaika näin loppukesästä lähenee. Kaikesta huolimatta on minusta erikoista, että sää yhä edelleen saa medialta niin paljon huomioita kuin nyt saa.

Mutta arkisista askareista ja havainnoista on kiva juttua vääntää. Itse tykkään myös lukea sellaisia. Se on tervetullutta vaihtelua sote-väännöille ja somejulkkisten mainostempauksille. Muutenkin uutisten painopiste on ikävissä asioissa, siltä ainakin tuntuu. Arkiset jutut, jollaisia itse satunnaisesti esimerkiksi Facebookiin postailen koostuvat usein muutaman lauseen tekstin pätkästä. Kimmokkeena näille julkaisuille on usein jokin erittäin arkipäiväinen tapahtuma, kuten aamukasteen kostuttamalle terassille astuminen tai iltateen tuoksu. Postaukset ovat oikeastaan aina täysin spontaaneja julkaisua, eivät millään lailla suunniteltuja.

Viikko vielä ja sitten se olisi taas se aika vuodesta, jota lomaksi kutsutaan. Lomalla ajattelin ainakin katsella, kun heinäkuu kääntyy elokuuksi. Muita suunnitelmia ei ole. Katsotaan mitä tuleman pitää.