Painan ovenkahvan alas ja tönäisen lasisen takaoven varovasti auki. Hento tuulen vire saa ohuen ikkunaverhon eloon. Aavistus tummapaahtoista aromia leviää ilmaan käteni kanniskelemasta kahvimukista. Hivutan verhoa hieman sivummalle ja astun avoimesta ovesta ulos. Lasken paljaat jalkateräni yön kostuttamalle terassilaudoitukselle ja etenen parilla tunnustelevalla askeleella kauemmas ovensuusta. Istahdan muovisen kalusteen päälle, samalle tuolille, jossa olen tönöttänyt kesän aikana kymmeniä tunteja. Nostan polven toisen jalan päälle ja otan hörpyn kuumaa juomaa. Suljen silmäni toviksi.
Istun hetken täysin hievahtamatta ja annan katseeni vaeltaa elokuisessa maisemassa. Taivas on harmaan pilvimassan verhoama. Ilmoilla kuuluu olevan myös orastavan tihkusateen napsutusta. Pensasaidan lehdet kahisevat ujosti ylhäältä harvakseltaan putoilevien vesipisaroiden pommituksessa. Sademittarin viivat terassinkulmalla kertovat muutaman millin kertymästä. Loppukesän merkkejä.
Kohotan kupin reunan huulilleni ja otan toisen kulauksen. Kahvi tuntuu jo viileämmälle, kuin hetki sitten, vaikka jaksaakin vielä hönkiä höyryjä raikkaaseen aamuun. Yksinäinen varis tervehtii minua pitkällä rääkäisyllä naapuritalon kattoharjanteelta. Hieman kauempaa maantieltä kantautuu tasaisena soljuvan liikennevirran katkeamaton hurina. Urbaanin elämänmenon tunnusomaisia kaikuja.
Pihamaa kukoistaa vielä suhteellisen vihreässä vehreydessään. Nurmikolla kasvaa pieniä keltaisia kukkia, kenties jonkinlaisia myöhäisiä voikukkia, jotka ovat yön jäljiltä vielä supullaan. Päivemmällä, sikäli kun tihkusade ei suuremmin voimistu, kukkiin ilmestynee vielä pörräämään surisevia ja karvaisia hyönteisiä sekä hentosiipisiä perhosia hyödyntämään päättyvän suven viimeisiä antimia.
Valtaosa pihakasveista on kuitenkin jo tämä kesän kukkimisensa kukkinut. Ruusupensas jaksaa puskea mullasta enää varsia, joista roikkuu pari kuivahtanutta kukan jämää. Saniaiset pihan kulmassa ovat kellastuneita, kenties kuivuuttaan. Karviaissato on korjattu piikikkäiltä oksilta muutama viikko sitten. Patioterassille isoon saviruukkuun viritetty köynnöskasvi, nimeltään Mustasilmäsusanna, on vielä hyvin elinvoimaisen oloinen. ”Sussu” puskee rönsyileviltä oksiltaan pirteän oransseja kukkia yksi toisensa perään, vaikka alkukesä ei sille hyvää ennustanutkaan. Jostain syystä lähes kaikki kukat varisivat kesäkuun helteiden aikana. Ehkä kasvi eli hetken omaa suruaikaansa Hollannin jalkapallomaajoukkueen puolesta. Nuoren keskuspuolustajan käsivirhe koitui oranssipaitojen kohtaloksi EM-lopputurnauksessa.
Heitän loput, jo haalenneet kahvin jämät mukin pohjalta kitusiini. Hento värinä kulkee läpi kehoni ja orastava kananlihailmiö nousee iholle. Lähikoivikko alkaa jutella omiaan nopeasti yllättävän tuulen puuskan vaikutuksesta. Käteni puristama tyhjä muumikuosinen posliinikuppi tuntuu jo huomattavasti ruumiinlämpöäni viileämmälle. Muumilaaksossa, siinä joen varrella teltassa asustelevan huuliharppumiehen sieraimiin leijailisi varmasti jo talven tuoksuja.
Kosteat aamunsarastukset. Usvaiset pilvet puintia odottavien villapeltojen yllä. Lyhenevät päivät ja pimenevät illankajot. Ainahan näissä oma haikea kajahtelunsa on. Yhden aikakauden päätös mutta myös seuraavan alku. Ei kun syksyä kohti.
DIGITAALINEN PÖYTÄLAATIKKONI 